Walter Benjamin analysoi aikanaan politiikan esteettistymistä: poliittinen toiminta alkoi näyttäytyä spektaakkelina, rituaalina ja kokemuksena, ei materiaalisten valtasuhteiden muuttamisena. Tässä päivässä sama logiikka on viety pidemmälle. Politiikka ei ole vain esteettistä, vaan viihteellistettyä.

Politiikka toimii kuin viihdeteollisuus; se rakentuu hahmojen, draaman, konfliktien ja jatkuvan huomion varaan. Algoritmit suosivat kärjistyksiä, tunnepitoisuutta ja tunnistettavia rooleja. Poliittinen keskustelu ei pyri ensisijaisesti vakuuttamaan, vaan sitouttamaan. Äänestäjästä tulee yleisö, ja osallistumisesta tulee katsomista, tykkäämistä ja jakamista.

Tässä mielessä voidaan sanoa, että politiikka on entertainisoitunut: se noudattaa viihteen tuotantologiikkaa. Politiikasta tulee sisältöä.

Juuri tästä seuraa toinen liike eli viihteen politisoituminen. Kun politiikka toimii viihteen ehdoilla, viihde ei voi enää olla poliittisesti neutraalia. Jokainen sarja, peli, meemi ja somepersoona asettuu, halusi tai ei, osaksi poliittista merkitystuotantoa. Viihde ei enää vain eskapoi todellisuudesta, vaan muokkaa käsityksiä vallasta, identiteetistä ja normaalista.

Benjaminin varoitus koski politiikkaa, joka muuttuu kokemukseksi ilman muutosta. Tässä päivässä vaara on kaksisuuntainen:
– politiikka muuttuu viihteeksi ilman vastuuta
– viihde muuttuu politiikaksi ilman demokratiaa

Lopputuloksena on tila, jossa toiminta korvautuu reaktiolla ja kritiikki näkyvyydellä. Kaikki on jatkuvasti ladattua, mutta mikään ei välttämättä liiku.