
-
Työ, tekoäly ja yksin tekemisen paradoksi. Havaintoja ja kysymyksiä
Kollegani kanssa keskustelimme tänään samasta ilmiöstä, ehkä tosin hieman eri perspektiiveistä ja kokemuksista käsin. Ehkä emme täysin ymmärtäneet toisiamme… mikä ei minun tapauksessa ole kovinkaan poikkeuksellista Nimittäin, kun opiskelija esittelee itse kirjoittamansa tekstin, hänessä on usein toisenlaista energiaa kuin silloin, kun työ on tehty pääosin tekoälyn avulla. Esittäjän äänessä on varmuutta ja ”omistajuutta”, innostunutta jännitystä.…
-
Habermas ja johdonmukaisuus
Habermasin Israel–Gaza-kommenttien johdonmukaisuutta hänen omaan diskurssietiikkaansa nähden voidaan tarkastella erityisesti universalismin, symmetrian ja julkisen järjen periaatteiden valossa. Habermasin koko normatiivinen projekti rakentuu ajatukselle, että moraalisesti pätevät normit ovat sellaisia, jotka voisivat saada kaikkien asianosaisten hyväksynnän vapaassa ja rationaalisessa keskustelussa. Tämä edellyttää periaatteellista symmetriaa: jokainen, jota normi koskee, on moraalisesti relevantti osapuoli. Hänen Israelia koskevissa lausunnoissaan…
-
Geopolitiikan paluu ja Euroopan unionin murros: Neofunktionalismin, kantilaisen liberalismin ja realismin näkökulmat
Johdanto Euroopan unionin geopoliittinen asema on 2020-luvulla joutunut perustavanlaatuiseen murrokseen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Kiinan nousu strategiseksi kilpailijaksi, geoekonomisten välineiden politisoituminen sekä globaalin etelän vahvistuva toimijuus ovat haastaneet kylmän sodan jälkeisen liberaalin ja sääntöperustaisen kansainvälisen järjestyksen. Samalla ne ovat pakottaneet Euroopan unionin tarkastelemaan uudelleen omaa identiteettiään normatiivisena ja siviilivaltana. Tämä essee tarkastelee näitä muutoksia kolmen teoreettisen…
-
EU–Mercosur-sopimus ja eläinten hyvinvointi: oikeudellinen mahdollisuus, poliittinen puute
EU:n eläinten hyvinvointia koskeva linja on oikeudellisesti vahvempi kuin usein annetaan ymmärtää. Euroopan unionin tuomioistuin vahvisti ratkaisussaan C-336/19, että eläinten tainnutus ennen teurastusta voidaan asettaa pakolliseksi myös uskonnollisessa rituaaliteurastuksessa, kunhan tainnustus on palautuva. Ratkaisu osoittaa, että eläinten hyvinvointi on EU-oikeudessa hyväksytty ja painava yleinen etu, joka voi oikeutetusti rajoittaa taloudellisia ja uskonnollisia vapauksia. Tätä taustaa vasten EU–Mercosur-kauppasopimus…
-
Politiikasta on tullut viihteellistettyä. Ja juuri siksi viihteestä on tullut politisoitua
Walter Benjamin analysoi aikanaan politiikan esteettistymistä: poliittinen toiminta alkoi näyttäytyä spektaakkelina, rituaalina ja kokemuksena, ei materiaalisten valtasuhteiden muuttamisena. Tässä päivässä sama logiikka on viety pidemmälle. Politiikka ei ole vain esteettistä, vaan viihteellistettyä. Politiikka toimii kuin viihdeteollisuus; se rakentuu hahmojen, draaman, konfliktien ja jatkuvan huomion varaan. Algoritmit suosivat kärjistyksiä, tunnepitoisuutta ja tunnistettavia rooleja. Poliittinen keskustelu ei pyri…
-
Vetoomus oikeustietelijöille ja Suomen oikeusfilosofiselle yhdistykselle
Gazan kaistalla tapahtuva väkivalta ja järjetön kärsimys, tuhannet viattomat kuolleet, mukaan lukien lukemattomat lapset, järkyttävät syvästi ja koskettavat meitä kaikkia. Nämä tapahtumat rikkovat kaikkein perustavimpia inhimillisyyden, oikeudenmukaisuuden ja myötätunnon rajoja. Oikeustieteilijöiden on yhdessä ilmaistava selkeä kanta. Meidän tulisi tuomita siviileihin kohdistuva väkivalta ja seistä solidaarisina Gazan kärsivän väestön rinnalla. Hiljaisuus, viivyttely tai neutraalius tällaisessa tilanteessa…
-
Voima ilman normeja ei ole realismia
Arvopohjainen realismi lähtisi yksinkertaisesta havainnosta: kansainvälinen politiikka on vallankäyttöä, mutta kestävä valta edellyttää sääntöjä. Ilman normeja voima ei ole strateginen resurssi vaan hetkellinen etu. Tässä mielessä Donald Trumpin ajattelussa ei ole kyse realismista vaan sen irvikuvast; voiman irrottamisesta niistä normeista ja instituutioista, jotka tekevät voimasta ennustettavaa ja legitimiteettiä tuottavaa. Trumpin keskeinen ongelma ei ole yksittäisissä…
-
EU:n tulliliitto ei kaadu Trumpiin, mutta sitä voidaan murentaa. Siksi se on vaarallinen toimi
Ajatus siitä, että Donald Trump voisi asettaa erillisiä tulleja yksittäisille EU-maille, kuulostaa ensi kuulemalta yksinkertaisesti väärältä. Euroopan unioni on tulliliitto. Sen yhteinen kauppapolitiikka on EU:n yksinomaista toimivaltaa, eikä kolmas maa voi valita, kohteleeko se Saksaa, Suomea tai Ranskaa eri tavoin. Juridisesti asia on selvä.Silti väite ei ole täysin vailla todellisuuspohjaa – ja juuri tämä tekee…
-
Lakimiesten roolista ja vastuusta demokraattisen oikeusvaltion puolustamisessa
Tiivistelmä (below in English). Lakimiesten roolista ja vastuusta demokraattisen oikeusvaltion puolustamisessa, erityisesti Donald Trumpin hallinnon aikana (professori David Luban). 1. Trumpin hallinnon kiistat oikeuden hallinnon kanssa Hallinnon toimet, kuten tuomareiden, lakimiesten ja syyttäjien painostus, ovat herättäneet huolta oikeusvaltion periaatteiden ja tuomioistuinten riippumattomuuden heikkenemisestä. 2. Autokratian vaikutukset demokratiaan Demokratian rapautuminen tapahtuu usein asteittain. Yhtenäisyyden mureneminen ja…